Hyvä syöttö tuo toivoa - Otatko haasteen vastaan?
Cheyne Fowler, HJK
"Olen kasvanut Etelä-Afrikassa ja pelannut monia pelejä kaupunkeja ympäröivissä townshipeissä. Varsinkin syrjäseuduilla tarvitaan paljon apua.
Jalkapallokerhot ovat erinomainen tapa auttaa nuoria. Niiden avulla lapset ja nuoret pysyvät erossa rikollisuudesta, ja oppivat samalla tärkeitä asioita."
Minusta meillä jokaisella on velvollisuus auttaa. Me olemme onnekkaita, ja siksi meidän jokaisen tulisi tehdä kaikkemme auttaaksemme muita.
"Jalkapallo on maailman puhutuin kieli. Sen avulla saa ystäviä joka puolella maailmaa, vaikka yhteistä puhuttavaa kieltä ei olisikaan. Kalliita välineitä ei tarvita ja pelialuekin voi olla mikä tahansa, maalitolpista puhumattakaan. Porukassa on kivempaa puuhastella kuin yksin ja siinä sivussa voi oppia muitakin uusia asioita.
Olen käynyt Etelä-Afrikassa kerran ja nähnyt Kapkaupungin loiston varjossa ihan toisenlaisen, hyvin köyhän maan, joka selvästi tarvitsee tietoisuuden nostoa mm. aids-kysymyksessä."
Haastan Aki Riihilahden mukaan kampanjaan. Koska vaikutan raittius- ja Urheiluseura Zoomissa, pyrin myös saamaan meiltä joukkueen, joka haastaa kirjailijoista kootun jalkapalloseura FC Kynän tiukkaan mutta hauskaan hyväntekeväisyysotteluun.
Eero Ritala, näyttelijä / FC Helsingin Pumppu ja FC Royal Dunkmenistan
"Muistan hyvin, miten kivaa ja onnellista aikaa se oli lapsena ja nuorena - pelaaminen, matkat joukkueen kanssa, oleminen osa isoa porukkaa. Jos sen voisi antaa myös muille ja samalla auttaa lapsia ja nuoria, niin mahtavaa.
Jalkapallo on siitä hieno peli, että siinä ei yksin pysty tekemään yhtään mitään. Yksin ei kukaan pärjää. Se on mun mielestä koko elämälle hyvä opetus, ja sen mä ainakin haluan ajatella oppineeni jalkapallosta."
Haastan mukaan näyttelijä Niko Saarelan ja näyttelijä Lotta Lehtikarin. Mielelläni haastaisin myös Jonen Riksusta, jonka kannattaisi suunnata mieletön energiansa johonkin hyvään.
Jone Riksusta: "TODELLAKI MÄ LÄHEN MUKAAN! JOS SÄ ET LÄHE, NII MÄ HAKKAAN SUN FAIJAS!"
"Pallo liikkeelle - kampanjan kautta minulla on ainutlaatuinen mahdollisuus auttaa Etelä-Afrikan nuoria. Tiedän varmasti avun menevän oikeaan paikkaan ja tarkoitukseen, Etelä-Afrikan vaikeuksissa oleville nuorille."
Haastan legendaarisen uutisjuontaja Arvi Lindin, jalkapallon huippuvalmentaja Martti Kuuselan ja kansainvälisesti tunnetun tv:n urheiluohjaajan Kalevi Uusivuoren mukaan kampanjaan.
Riina Katajavuori, kirjailija / FC Kärsä
"Omat poikani ovat harrastaneet jalkapalloa useita vuosia Käpylän Pallossa. Jalkapallo tekee yksinkertaisesti hyvää ihmiselle! Lapsi oppii puhaltamaan yhteen hiileen joukkuetovereiden kanssa. Usein jalkapalloharjoituksiin lähdetään väsyneenä ja hiukan huonotuulisena, mutta aina niistä palataan virkeänä ja iloisena. Uskon että tämä piirre on yleismaailmallinen."
Olin viime syksynä käynnistämässä naiskirjailijoiden futisjoukkuetta FC Kärsää. Voisimme haastaa itse itsemme mielenkiintoiseen peliin, jota saa pelata säärisuojien kanssa tai ilman, mekko yllä tai verkkareissa.
Haastan mukaan myös runoilija, lastenkirjailija Johanna Venhon, runoilija Silja Järventaustan sekä kirjailija Helena Sinervon.
"Etelä-Afrikassa ja muuallakin Afrikassa on valtavat määrät aids-orpoja, joiden tilannetta on vaikea edes kuvitella."
Haluan olla mukana kampanjassa ja haastan mukaan ystäväni, suomentaja Tarja Roinilan, koska luulen että hän on viime aikoina ajatellut paljon Etelä-Afrikkaa.
Jaajo Linnonmaa, Radio SuomiPOP / FC Zoom
"Olen pelannut futista koko nuoruuteni ja löytänyt lajin pariin taas viime vuosina. Liikkuminen ja ryhmään kuuluminen on hieno etuoikeus, jonka soisin mielelläni kaikille kansalaisuuteen, uskontoon, sukupuoleen, ikään tai ihonväriin katsomatta.
Muistan erään valmentajan sanoneen meille pukukopissa, että on erittäin epätodennäköistä, että kenestäkään teistä tulisi ammattiurheilijaa, mutta meidän tarkoitus onkin tehdä teistä hyviä ihmisiä. Porukassa oppii ottamaan toiset huomioon, josta varmaan tässäkin kampanjassa on kysymys."
Ystäväni, kummipoikani isä ja arvoisa kollega Jussi Heikelä Radio Rockilta innostuu varmasti tästä haasteesta. Olemme molemmat enemmän uhkapelureita kuin pelureita, mutta pidämme jalkapallosta suuresti. Suuntaamme kimpassa kesäkuussa Etelä-Afrikkaan.
Petteri Summanen, näyttelijä/ FC Zoom
Vierailin joitakin vuosia sitten urheiluseurani Zoomin kanssa Etelä-Afrikassa. Mitä tuolta reissulta jäi mieleen? Viinitilat, baarit, ostoskeskukset vai kasinot? Kyllä, nämäkin. Mutta mieleenpainuvin kokemus syntyi surrealisesta näystä, matkalla lentokentälle. Tie halkoi tasangon hökkelikylää, tai aaltopeltikaupunkia, jossa asui arviolta miljoona ihmistä. Vesiputket ja sähköt oli vedetty alueelle vasta vuosi aiemmin. Häiritsevä näky.
Suomen Punaisen Ristin hanke vaikuttaa pöyristyttävän yksinkertaiselta. Kootaan lapsia harrastamaan jalkapalloa, joka itsessään toimii hyvien asioiden puolesta. Samalla kootaan ihmisiä valistavan tiedon piiriin. Askel kohti liikuntaa on myös askel pois jostain ikävämmästä.
Edistäkäämme siis tällaista toimintaa, jonka taustalla ei ole poliittiset, uskonnolliset, eikä taloudelliset intressit, vaan yleismaailmallinen hyvä.
Myös yritykset ovat tarttuneet haasteeseen ja lähteneet mukaan:
Mäntsälän Sähkö Oy:n toimitusjohtaja Esa Muukka
”Tunnen Etelä-Afrikkaa aikaisemmilta työvuosiltani jonkin verran. Etelä-Afrikassa on kaikenlaisia ongelmia, mutta toisaalta se on Afrikan kehittynein maa ja täynnä mahdollisuuksia.
Jalkapallokerhojen idea on hieno erityisesti siksi, että palloa potkitaan erityisen innokkaasti kehittyvissä maissa ja nuorten saaminen ohjattuun toimintaan tukee heidän myöhempää menestymistään elämässä.
Haluamme osallistua kampanjaan, koska jalkapallo on joukkuelajina hyvä harrastus nuorille. Omakin suhtautumiseni jalkapalloon muuttui, kun yksi tyttäristäni harrasti murrosikäisenä jalkapalloa ja kuljin mukana huoltojoukoissa eli kuskina.”
Mäntsälän Sähkö innostaa myös yhteistyökumppaneitaan osallistumaan kampanjaan. Haastamme mukaan energiayhtiöitä, joiden uskomme katsovan maailmaa samasta vinkkelistä kuin Mäntsälän Sähkö.
Mukaan on haastettu Porvoon Energia, Keravan Energia, Nurmijärven Sähkö, Haminan Energia, Kokemäen Sähkö, Kuoreveden Sähkö, Köyliön - Säkylän Sähkö, Lankosken Sähkö, Leppäkosken Sähkö, Paneliankosken Voima, Rauman Energia, Sallila Energia, Vakka-Suomen Voima ja Vatajankosken Sähkö.












